Tunneäly opetussuunnitelmiin, vihasta puhuminen ei riitä.

 Valitettavasti yksi voimakkaimmista tunteistamme, viha, eri muodoissaan, ei häviä kielloilla, rangaistuksilla eikä torjumalla. Vihan seuraukset ovat tuhoisat, niin inhimillisen kärsimyksen, kuin kansantaloudellisten kustannusten kautta. Tarvitsemme opetusta ja ohjausta. Tunneäly olisi saatava opetussuunnitelmiin. Vihasta puhumisesta olisi siirryttävä rakentaviin tekoihin. Vihanlietsonnan on loputtava. On päästävä viha-sanojen tuomitsemisesta vihan hallintaan. Monet meistä ovat ottaneet 0-toleranssin vihapuheille. Tämä on hyvä ensimmäinen askel, mutta ei riittävä. Torjuttu ja säilötty viha, maton alle lakaistunakin on energiaa. Vaikka energiaa ei päästettäisikään purkautumaan suoraan, se löytää tiensä ulos kiertotietä, ellei vihaa neutralisoida. Siitä myöhemmin. Epäsuorasti ilmenevänä piilovihakin on vahingollista energiaa, josta usein ei jäädä kiinni. Kohde, joka kokee piilovihaa, tuntee kuin ”tulisi puukotettua selkään”; yllättävä kipu (voi olla emotionaalinen), jonka syystä ei saa minkäänlaista vihiä. Sanaharkan päätteeksi saamansa läimäytyksen pystyy ymmärtämään paremmin; toinen suuttui sanoistani. Piiloviha sen sijaan jää selittämättömäksi, ja siksi saattaa vahingoittaa kohdettaan enemmän ja pidempään. Meidän ihmisten on kulttuurina aika opetella älykkäiksi tunne-elämämme suhteen.Toisin sanoen ihmisten on opittava ymmärtämään vihan syntyä, kokemaan miltä aggressio tuntuu kehossa, ja minkälaisia ajatuksia eri asteisesta vihasta kumpuaa. On selkeästi ja rehellisesti katsottava ärtymys – raivo skaalalle antautumisen tuhoisat seuraukset. Kun niitä vertaa oman tunteensa oikeutukseen, tunneilmaisusta saatava tyydytys jää varmasti pieneksi vihan hintaan (seurausvaikutukset) nähden. Järjen mukaantulo hellittää vihan otetta. Kannattaako hetken impulssin toteuttamisen vuoksi pilata elämänsä ja vahingoittaa toista vakavasti? Tämän kysymyksen tehtyään voi vastaus pysäyttää tunteen saneleman teon. Impulssin toteuttamista edeltää sekunnin murto-osan harkinta-aika. Se kannattaa opetella hyödyntämään! Vihaa kannattaa tarkastella kokonaisvaltaisesti järjen ja sydämen ääntä kuunnellen. Tämän sanominen on helppoa, mutta sen soveltaminen on taidetta. Harvan asian oppiminen on yhtä tärkeää, kuin tämän vaikean asian oppiminen. Kun oppii erottamaan vihan ymmärtäen sen inhimillistä puolta omassa itsessään, pystyy paremmin kohtaamaan vihan vallassa olevan lähimmäisensä. Tässä on sydämen oltava avoin ja myötätuntoinen  ja mielen valpas. Tavoitteena on saada hieman etäisyyttä tunteeseensa eikä samaistua siihen. Kun vihainen ihminen pystyy tarkastelemaan raivoaan ikään kuin etäämmältä keskuksestaan, hän ei enää toimi vihanvimmassa. ”Mikä hätänä, mikä sinua noin kiukuttaa?” voi kysymyksenä katkaista vihaisena toimivan dynamiikan, ja saada hänet pysähtymään. On täysin eri asia, jos huutaa itsekin vihaisena esim. ilkivaltaa tekevälle, kun kysyä tuomitsematta "mikä sinua raivostuttaa?" En kuitenkaan kehota ketään mennä vihan vimmaisen ulottuville, jos ei ole kykyä hallita tilanne. Omasta turvallisuudestakin on  pystyttävä pitämään huolta. Kaikki tunteet ovat emotionaalista energiaa, jotka on tarkoitus tuntea. Huom! Tunteminen on eri asia kuin toimiminen tunteen ohjaamana. Tunteet eli emootiot eivät sinänsä ole hyviä tai pahoja, vaikka puhummekin negatiivisista ja positiivisista tunteista. Vihakin on hyvä tuntea ja tunnistaa, vaikka ei kannatakaan mennä sen vietäväksi kritiikittömästi. Tunteet ilmaisevat kokemuksemme emotionaalisen sisällön, mutta varsinkin vihan suhteen, kannattaa ottaa järki mukaan. Olipa tekniikkana syvään hengittäminen tai 10 laskeminen, tarkoitus on ottaa aikalisä ja miettiä ennen kuin toimii vihan vimmassa. Se kannattaa aina. Tavoitteena olisi käyttää vihantunnetta rakentavasti esim. siivoamalla ja urheilemalla, tai (jos on mahdollista) korjaamalla asia, mikä kiukuttaa. Viha osoittaa mikä ei sovi. Se kertoo rajoista, joita ei saa ylittää. Ei kaikki viha ole pahasta. Kuitenkin vihaisena puhuminen on harvoin tehokasta kommunikointia. Kannattaa olla tietoinen vihan syystä, mutta puhua siitä rauhallisesti. Silloin asia menee perille parhaiten. Niin kauan kun ihmiset syyllistetään tunteistaan, mutta ei opeteta heille, kuinka erilaisten tunnetilojen kanssa on parasta menetellä, kulttuurissamme on tässä kohden ”kuollut kulma”, ajotermiä lainatakseni. Emme näe tai tunnista vihaa, jotta voisimme ottaa sen kokonaisharkintaan. Tällöin tunne vie, ja vihan ollessa kyseessä, tuhoaa, satuttaa, ja loukkaa. Seuraukset ovat yksin tämän vuoden uutisten valossa mittavat tuhot. Tämä ei ole järkevän ihmisen toimintaa. Mitä voimme asialle tehdä? Tunneälyä voi kouluttaa, vaikka asiantuntevaa psykologis- pedagogista asiantuntemusta ei riittävästi tarjota. Jos näin ei olisi, kiusaamisilmiö olisi jo historiaa. Näin ei valitettavasti ole. Opettelu on vaativaa, mutta kannattaa. Kukaan meistä ihmisistä ei ole vielä täydellinen, vaan kaikki olemme erehtyväisiä. Sallikaamme siis toisillekin erehdykset, mutta välittäkäämme tarpeeksi, jotta voimme opastaa toisiamme ymmärtäväisesti tarvittaessa. Ymmärtäväisyys ja myötätunto ovat välttämättömiä tunne-elämän syövereissä. Tämä oppi olisi hyvä saada jo kotoa, mutta lastentarhanopettajat ja koulu voisivat täydentää ”tunneälytaitoa”, niin että kaikki saisivat tämän taidon.  Suuri määrä kustannuksia säästyisi, jotka tulevat nyt yhteiskunnan maksettavaksi, koska ihmiset eivät osaa tunne-elämän perustaitoja. (Ilkivallan kustannukset mm.) Olen ilokseni todennut että taiteilijat käsittelevät tunteita koskettavalla tavalla, jotka auttavat ihmisiä omien tunteidensa käsittelyssä. Tämä epäsuora koulutus vihan käsittelyssä ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitsemme tunne-elämältään tasapainoisia kansalaisia, jotka pystyvät neutralisoimaan niin oman kuin toisenkin vihan. Vihankierrätys voidaan lopettaa. Miten? Kun ei enää osallistu vihan edelleen kierrätykseen, vaan päättää sen sijaan laittaa hyvän kiertämään. Päätös on ainoa, mikä tarvitaan, sillä muu seuraa itsestään.   Ulla Saarela Hanabölen Hoitola