Rakkautta ilmassa

Ystäväni, olet rakas, rakastettava ja kaiken rakkauden arvoinen Eri maissa on jo pitkään vietetty erityistä päivää, joka on omistettu rakkausteemalle. Valentinen päivää on vietetty rakastavaisten päivänä, mutta sillä on myös universaalin rakkauden ja ystävyyden merkitys. Lapset askartelevat kortteja vanhemmilleen, sisaruksilleen ja ystävilleen. Suomalaiset ovat hyväksyneet helmikuun 14. päivän ystävyysteeman, koska rakkaus on ehkä liian juhlallinen meille suomalaisille. Minä pidän Valentinen päivästä ja sen rakastavaisten päivä -painotuksesta. On mukava olla romantikko ainakin yhtenä päivänä vuodessa. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että lapsena kummitätini toi Amerikasta Valentine-nenäliinan tuliaisena. Siinä oli enkeli ampumassa Amorin nuolta sydämeen. Nenäliina oli kaunis hopea-vaaleanpunainen kangasliina, jossa kirjaimet olivat punaiset. Kuinka pidinkään tuosta nenäliinasta ja sen eksoottisesta merkityksestä lapsena! Pitkän aikaa muissa maissa asuneena mielestäni Suomessa rakkaus on lähes tabu sanana. Se ei näytä olevan ”cool”, eikä sitä juuri käytetä nuortenkaan parissa. Miksiköhän? On sääli, että niin ihanaa asiaa kuin rakkautta väistellään tai jopa häpeillään. Olisikohan tällä yhteyttä sellaiseen omanarvontuntoon, jossa ei pidetä itseä rakkauden arvoisena? Voin ainakin tunnistaa itseni lapsena ja nuorena aikuisena syvällä sisimmässäni uskoneeni, että en ollut kovin tärkeä vanhemmilleni. En tosin ollut tietoinen asiasta, mutta toimin ikään kuin se olisi ollut totta. Mielen ”salapoliisina” voi päätellä, että olin sellaiseen turmiolliseen johtopäätökseen tullut, vain siksi että vanhempani jakoivat aikansa ja rakkautensa kuuden lapsen kanssa. Koska en saanut vanhempieni huomiota niin paljon, kuin olisin halunnut ja tarvinnut, en siis mielestäni ollut tämän huomion arvoinen. Naapurin Kristiina ainoana lapsena oli arvokas mielestäni, paljon arvokkaampi kuin minä. Näin voi viisivuotias päätellä sisällään ja siitä lähtien asia vain näyttää olevan niin. Jos asiaa ei ota puheeksi vanhemman kanssa, tämä omanarvontunteelle turmiollinen tulkinta jää ”päälle.” Minulla on ollut mahdollisuus aikuisena opiskella hengellistä psykologiaa ja käytännöllistä filosofiaa, ja tarkistaa lapsuudessa omaksumaani ”ohjelmointia,” johon olen myöhemmän toimintani perustanut. Näin olen voinut vapautua virheellisistä johtopäätöksistä itseni suhteen. Nyttemmin olen sillä kannalla, että me kaikki olemme rakkauden arvoisia. Sitä ei poista eikä vähennä muiden ihmisten meille antama huomio, kohtelu tai sen puute. Nyt päättelen seuraavasti: Olemme kaikki rakkauden arvoisia, koska Jumala on meidät rakkaudesta luonut ja rakastaa meitä ehdottomasti, juuri tällaisina kuin me olemme. Kuinka siis jonkun ihmisen ajattelu voisi meistä viedä pois tämän arvon? Ei mitenkään. Rakastakaamme siis Jumalaa ja toisiamme, samoin kuin itseämme! Rakkautta ja ystävyyttä kaikille ihmisille, ja pihalla hyppiville oravaystäville, jotka ovat aika vintiöitä, mutta niin rakkaita.