Tarkastelen eettistä arvo-keskustelua tässä taloudelliselta kannalta. Sitä ei yleensä tehdä. Haluan valaista sellaisia arvo-valintoja, joita emme yleensä tietoisesti tee, vaan joihin ajau-dumme lähes kohtalonomaisesti.
Ensin kysyn ovatko viha ja rakkaus meille suomalaisille lähes kiellettyjä aiheita - tabuja? Me suomalaiset verrattuna joihinkin muihin esim. italialaisiin, emme näytä olevan kovin taitavia väittelyn jalossa taidossa. Sen sijaan vältämme riitaa viimeiseen asti, jotta emme joudu kohtaamaan vihaa, omaa tai toisen. Olemme olevinamme niinkuin mitään asiaan kuulumatonta ei olisikaan tapahtunut.
Häviääko viha jos emme ole sitä huomaavinamme? Vastaus on energian häviämättömyyden lain mukaan: ei häviä muuta kuin silmistä. Jotkut meistä purkavat vihaa ympäristöönsä muidenkin edestä. Onko tämä sitten parempi? Jos sinusta alkaa tuntua epämukavalta lukea tätä niin et ole ainoa, joka hyötyisi tunneälykasvatuksesta.
Viha energiana on vahva liikkeelle paneva, tuhoava voima, jonka ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta saa sen oikein valjastettua, jos haluaa käyttää sen rakentavasti. Tämä ei ole aivan helppoa, vaan vaatii tiedostamista ja harjoittelua.
Vihan vastakohta ja neutralisoiva voima on rakkaus.
Onko rakkaudenkokemuksemme kaventunut? Rakkaus sanaa ei meillä viljellä liiemmälti. Olisikohan koko rakkaus sanana vähän epämuodikas, muuta kuin tietyssä seksuaalisessa merkityksessä. Mitä lähimmäisenrakkaudellemme on tapahtunut?
Kun joku näkee nuoren spray-purkin kanssa töhrimässä julkisia paikkoja, mitä tapahtuu? Usein ei mitään.
Kun joku meistä joutuu pahoinpidellyksi, mitä muut tekevät? Joissain tapauksissa soitetaan poliisille, usein ei mitään muuta kuin katsellaan sivusta miten käy. Miksiköhän? Koska pelätään omasta puolesta, jos sekaannutaan asiaan. Mikä voittaa pelon? Jälleen rakkaus. Lainaan jonkun viisaan toteamusta: Rakkaus on universumin voimakkain energia, mutta niin vähän käytetty.
Minkä logiikan mukaan hyväksymme ts. maksamme mukisematta väkivallan yhteisöllemme tuottamat vahingot, mutta saman aikaan `säästämme härskisti` lasten päivähoidossa, koulutuksessa, terveyden- ja vanhustenhoidossa? Näyttää siltä, että tunne-elämämme on kylmentynyt samalla, kun ilmasto on lämmennyt? Johtuisiko tämä patoutuneesta vihasta, mikä estää normaalin rakkauden eli välittämisen toisesta.
Välinpitämättömyyden seuraukset ovat sekä inhimillisesti että rahallisesti mittavia. Kuka uskaltaisi ja osaisi laskea tai edes karkeasti arvioida sen vaikutusta kansantalouteemme. Kelan tai vakuutusyhtiöiden matemaatikot varmaan osaisivat. Miksi niin ei tehdä? Tuntuu, että joskus tekemättömyytemme ja toimimattomuutemme paljastavat ne arvotyhjiöt, joita elämässämme noudatamme. Välinpitämättömyys on passiivista agressiota, josta ei jää helposti kiinni. Siinä on vihamielistä suhtautumista ja pelokkuuteen perustuvaa ongelmien kiertämistä. Välinpitämätön asemoi itsensä tilanteen ulkopuolelle, ja estää itsensä vaikuttamasta tilanteeseen, ikäänkuin asia ei hänelle kuuluisi lainkaan. Kuitenkin elämme yhdessä maailmassa hengittäen samaa ilmaa ja juoden samaa vettä. On suurta harhaa, että voisimme elää erikseen vaikuttamatta toisiimme. Olisiko välinpitämättömyytemme syynä siihen, että samat väkivallanteot ja yhteisen omaisuuden vahingoittaminen toistuvat yhä uudelleen samalla toimimattomalla mallilla? Väkivallantekoja kauhistellaan, mutta ei tehdä tarvittavia toimia asian muuttamiseksi. Olisi otettava selvää, mikä toimii ja mikä ei toimi, eikä vain jatkaa tavan vuoksi päivittelyä. Asian muuttaminen tarkoittaa esim. väkivallantekijän kohtaamista yksilö kerrallaan kokonaisvaltaisella tavalla eri asiantuntijoiden yhteistyöhön perustuvan tietotaidon avulla. San Fransiscon vankilassa on pystytty vaikuttamaan rikosten uusinnan vähentämiseksi merkittävästi. On olemassa tietotaitoa, jos on halua ottaa rangaistuksen rinnalle muitakin jopa tehokkaampia menetelmiä. Yhteiskuntamme näyttää olevan niin pirstaloitunut, että ei tunnu löytyvän tahoa, joka osaisi auttaa väkivallan kierrettä loppumaan. Ehkä meidän kansalaisten tulee tuoda asia riittävän painokkaasti esille. Mielestäni asiantuntijoiden tulisi jakaa tietojaan enemmän, jotta poliitikot voisivat säätää hyviä lakeja ja toimeenpanovalta soveltaa niitä käytäntöön. Myös me tavalliset ihmiset olemme liikaa ulkoistaneet omaa vastuutamme ja välittämistämme instituutioille, jotka eivät pysty kanssaihmistä rehellisesti ja välittäen kohtaamaan. `Hei, mikä sinua vaivaa? Miksi teet vahinkoa? Ei se käy, ei toimi! Auttaako se mielestäsi jotenkin? Mitä oikeasti haluat ja tarvitset? Jutellaan, veikkonen, katsotaan löytyisikö parempi ja tehokkaampi keino viestittää asiasi? Otetaan esimerkiksi nuori kapinallinen, joka öisin töhrii tai rikkoo bussipysäkkejä. Hänet otettaisiin kiinni nykytekniikkaa ja kansalaisvastuuta hyödyntäen ja asia hoidettaisiin niin, että nuoren kanssa keskusteltaisiin vastuunottoa vaatien ja siihen opettaen. Näin nuori kapinallinen saisi heti tilaisuuden ryhtyä korjaamaan tekemänsä vahinko, eikä oppisi - kuten nyt – että näin voi tehdä ilman seurauksia. Näin hän ei jatkaisi verorahojemme tuhlaamista vahingontekoon, jonka tarkoitus on julistaa: Eikö kukaan todellakaan välitä?! Jokainen meistä tarvitsee välittämistä ja rakkautta. Kauhistelu ja syyttely ei juurikaan mitään hyvää saa aikaan. Miksi kitsastelisimme välittämisessä ja rakkauden jakamisessa lähimmäisille, jotka eivät ole ehkä saaneet sitä, mitä olisivat tarvinneet kasvaakseen terveiksi ja tulevaisuudenuskoisiksi vaikuttajiksi? Tämä rakkaus opettaa rajoja, jotka toimivat. Ovatko rakkaus ja viha todellakin meille kiellettyjä? Kuka välittäisi tästä asiasta tarpeeksi ja tekisi jotakin tälle ongelmalle? Haastan psykologit, sosiaalityöntekijät, kasvattajat ja papit ottamaan vastuuta tässä asiassa, joka vaatii meiltä kaikilta sydäntä ja tekoja - ei pelkkää puhetta. Puhe ei riitä. Haastan meidät kaikki! Kaikki voimme tehdä jotain: pientä tai suurta.Ulla Saarela
Maailmanparantaja, joka aloittaa parannuksen itsestään
