Jokin aika sitten kirjoitin blogissani vihasta ja rakkaudettomuudesta, mikä ilmenee välinpitämättömyytenä. Välinpitämättömyys antaa vihalle ja väkivallalle vapaat kädet. Tarkastelin asiaa taloudelliselta kannalta, koska talous on vaa´an kieliasemassa ajassamme..

Sydäntäni lämmitti lukea, että Koivukylän kaupassa olutta varastamaan tullutta miestä kiinniottavat kaksi myyjää, apua huutaessaan, saivat lähistöllä olevan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Antti Lindtmanin puuttumaan tilanteeseen. Hänen avullaan potkiva ja riuhtova mies rauhoitettiin, kunnes poliisi tuli paikalle.

Kuinka erilainen tilanne olisikaan ollut, jos Lindtman olisi tehnyt toisenlaisen, sinänsä inhimillisen valinnan, ja vain esim. soittanut poliisin ja jättänyt apua huutavat myyjät selviämään miehen rimpuilusta omin päin. Ei siitä kukaan olisi voinut Antti Lindtmania syyttää, hänhän soitti poliisille – ja kuka nyt vaarantaisi itsensä sellaisessa tilanteessa?

Kuitenkin Lindtman toimi toisin. Hän meni mukaan tilannetta ratkaisemaan uhraten puhtaan kaulansa, vaikka hän itsekin olisi voinut saada potkusta. Niin tekee vain sellainen ihminen joka välittää yhteisönsä asioista eikä pelkää oman nahkansa puolesta. Tällainen henkilö toimii korkeampien arvojen mukaan kuin oma mukavuus.

Naisena ihailen sellaista miestä, joka pystyy palauttamaan rauhan tällaiseen tilanteeseen ottamalla tilanteen haltuun.

Mitäs jos aloittaisimme Vantaalla välitänhän minä –kampanjan ja ottaisimme mallia siitä, että todellakin olemme yhdessä vahvoja ja pystyviä hoitamaan yhteisiä asioita ja vaikuttamaan siihen vallitseeko meillä välittämisen vai välinpitämättömyyden henki. Kerätään hyviä uutisia vaihteeksi, ja tehkäämme Vantaasta parempi kaupunki! Meillä on hyvänä  mallina tässä poliitikko, joka tuli jo uudelleenvalituksi.

Ulla Saarela